Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n tämänvuotinen neronleimaus MM-kisojen karsintasysteemin muutoksesta saa arvoisensa huipennuksen. Slovenian pitäisi pystyä voittamaan Slovakia, että sarjapaikka säilyisi. Samaan aikaan kisojen kaksi huonointa maata Italia ja Ranska pelaavat toisessa karsintaottelussa, ja toinen surkimuksista pysyy väkisinkin MM-tasolla.

Slovenia on näissä kisoissa pelannut urheasti Kanadaa ja USA:ta vastaan. Tunnen runsaasti sympatiaa NHL-tähti Anze Kopitarin johdattamaa joukkuetta kohtaan. Silti maan osana on ollut joutua sellaisen lohkojaon uhriksi, että sarjatasolla säilyminen on tehty kohtuuttoman vaikeaksi.

Vuosikaudet MM-kisoissa putoamiskarsinta on käyty neljän joukkueen loppusarjana. Tänä vuonna kuitenkin joukkueiden turha matkustaminen on katkottu minimiin, joten Halifaxin lohkojen jumbot kohtaavat toisensa ja Quebecin hännänhuiput toisensa. Karsinnan voittamiseen vaaditaan kaksi otteluvoittoa.

Oli jo etukäteen lähes pomminvarmaa, että Quebecin karsintaottelussa kohtaavat Ranska ja Italia. Toiseen karsintaan vahvimmat tarjokkaat olivat Slovenia ja Norja. Turskat kuitenkin näyttivät voimansa jo alkulohkossa ja suistivat Slovakian karsijan paikalle.

Jos tänä vuonna olisi pelattu normaali karsintasarja, todennäköisyys Italian ja Ranskan putoamiseen olisi ollut suuri. Nyt tämä mahdollisuus on kuitenkin eliminoitu. Slovenialle ojennettiin alkujaossa arpa, jossa voittomahdollisuus on heikompi kuin Veikkauksen läpyskoissä.

Muutenkin tämän vuoden turnaussysteemi on kyhätty sidosryhmien palvelemiseksi urheilullisuuden kustannuksella. Toki minä olen toimittajana kiitollinen siitä, että tiesin jo kisamatkoja ja -majoitusta varatessani Suomen otteluiden pelipaikat alusta loppuun. Systeemin seurauksena kuitenkin osa mitalistikombinaatioista on tehty mahdottomaksi jo ennen kisojen alkamista. Ei siinä ole mitään järkeä.

Saas nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. IIHF:n johto puhuu ihan vakavissaan joukkuemäärän supistamisesta kahdella. Ja koska puhetta pitävät kaikkein isoimmat pomot Fasel ja Kummola, lauseita kannattaa kuunnella vakavissaan.

Jonkin aikaa mennään vielä varmasti 16 joukkueella. Ensi vuonna on luvassa eksotiikkaa, kun Unkari tekee paluun MM-turnaukseen 70 vuoden tauon jälkeen. Jääkäämme odottamaan itäisen Keski-Euroopan kiekkoilun nousutarinaa.

Kun amerikkalainen kiharatukkainen myöhäisteini mutustaa tuoretta pepperonipizzaa, näky tuntuu kovin tutulta jenkkilän TV-sarjoista.

Se on kuitenkin erikoinen näky, kun 19-vuotias kiharatukka tekee sitä jääkiekko-ottelun jälkeen lehdistön eteen marssiessaan. Ja tuo pienikokoinen nuorimies on nimeltään Patrick Kane, viime kesän NHL-varaustilaisuuden ykkösnimi. Kanen vuosipalkka on 3,725 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria.

Kyllä Kane pelata osaa, joten juokoon vaikka olutta median edessä. En tiedä, onko Kanella seurajoukkueessaan Chicago Blackhawksissakin tapana tulla pressitilaisuuksiin pizzaa syöden. Jenkkijoukkueen mediavastaava ei ainakaan tuntunut asiasta juuri välittävän. Totesi vain, että jos nyt menisit mieluummin printtimedian käsittelyyn ennen kuin tv-haastatteluun koko kansan pällisteltäväksi.

Kanelta tuli siis lyhyesti jutunjuurta sunnuntaina Slovenia-ottelun jälkeen, ja seuraavana päivänä yhytin Kanadan joukkueesta Kanen seurakaverin Patrick Sharpin. Tuloksena on tämännäköinen juttu jännittävän Kanada−USA-otteun ennakkotunnelmoinniksi. Tänään voi sanoa tosipelien alkavan.

Täällä Mikael Hoikkala, Halifax.

Kellään Suomen kisamiehistöstä ei vielä Norja-ottelun kynnyksellä ollut tietoa Saku Koivun halukkuudesta saapua Leijonien avuksi MM-turnaukseen. Doug Shedden halusi antaa Koivulle parin päivän rauhoittumisajan Montrealin lauantaisen tappion jälkeen, mutta maanantain aamuharjoituksen jälkeen Shedden kertoi, että yhteydenottopyyntö Koivulle on jätetty.

Sakun pikkuveli Mikko myönsi jutelleensa veljensä kanssa puhelimessa, mutta omien sanojensa mukaan Mikko ei kysynyt suoraan tai edes johdatellen kiinnostuksesta kisoja kohtaan. Ja kun ei kysytty, Saku ei asiaa ottanut puheeksi. Saattaa olla jopa totta. Ei se ihme ole, jos alle kaksi päivää NHL-kauden päättymisen jälkeen vielä pohtii motivaatiotaan.

Saku olisi huippuvahvistus Suomelle, mutta mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Suomella on jo ennestään mainio sentteritilanne. Sheddenin mukaan Saku pelaa laitahyökkääjänä, jos joukkueeseen liittyy.

Hyvin mahdollisesti Koivun veljekset pääsisivät pelaamaan samassa ketjussa, kuten Iltalehti kertoo nimettömään kanadalaislähteeseen viitaten. Florida-kaksikkoa Jokinen−Peltonen ei varmastikaan eroteta, enkä usko, että Selännettäkään siitä irti revittäisiin. Kakkosketju olisi siis Koivu−Koivu−Ruutu.

Muuten, Norja-ottelun ennakoksi oli tarkoitus tehdä eilisen Janne Niskalan haastattelun jatkeeksi toinenkin haastattelu, mutta aamujään jälkeen pelaajat pääsivät karkaamaan omille teilleen. Vain kolme pelaajaa ja valmentajat tulivat lehdistöalueen läpi, ja kun Leijonien mediavastaava viimein ehti Ylen palvelemiseltaan paikalle, hän kertoi lähes kaikkien pelaajien olevan jo jossain muualla. Kukaan ei tiennyt, missä.

Toisin sanoen pelipäivän aamupäivähaastattelut ovat juuri niin (epä)antoisia kuin pari päivää sitten täällä blogissa ounastelin. Eikä se ihme ole, että pelaajat haluavat edes pelipäivänä hetken rauhan mediariepottelusta. Turha seisoskelu olemattomia haastatteluja odotellessa pistää vaan kyrsimään, kuten Jyrki Katainen asian ilmaisisi.

Täällä Mikael Hoikkala, Halifax.

Samaan aikaan kun Tshekki ja Venäjä vetävät Quebecin Colisee Pepsiin yli 13 000 katsojaa, Halifaxissa Kanadan ottelussa yli kymmenentuhannen katsojan halli on vähän yli puolillaan. Vajaan 8000 katsojan ilmoitetussa määrässä on reippaasti ilmaa, sillä tyhjiä penkkejä on edelleen aivan liikaa. Ei tunnu hehkutetulta kanadalaiselta kiekkokulttuurilta

Pohjoisamerikkalaisessa katsomokulttuurissa tällainen hallien vajaamiehitys korostuu tympäisevällä tavalla. Kun ei ole yhtenäisiä faniporukoita, jotka huutaisivat rytmikkäästi yhtä aikaa tai hoilottaisivat kannatuslaulujaan, ei todellista juhlatunnelmaa synny muuten kuin ottelun parhaina hetkinä. Lallatukset ja kannatushuudot jäävät eurooppalaisfanien vastuulle. Tosin silloin paikallisyleisökin pitää mökää, kun videotaululla käsketään ”Get loud!” tai muuta vastaavaa. Ihme touhua, huutavat vain silloin kun käsketään.

Tämä faniporukoiden hajanaisuus on silmiinpistävintä silloin kun maali syntyy. Kotiyleisö pomppaa pystyyn, huutaa hetken kurkku suorana ja juhlii, mutta parinkymmenen sekunnin suosionosoituksen jälkeen väki käy taas istumaan ja yllättävän äkkiä on taas melko hiljaista. Ei rytmikkäitä Canada-kannustushuutoja, vain yksittäisten katsojien huutelusta koostuvaa epätasaista melunsorinaa.

Kanadan ensimmäisissä peleissä tunnelmaan on tietysti vaikuttanut myös vastustajien vaisuus. Eihän Kanadan supertähtien tarvitse edes pelata tosissaan, ja sen myös huomaa. Vaahteralehtipaitojen tilannekovuudesta ja kaksinkamppailutaidoista on nähty tähän mennessä vain häivähdys, sillä Slovenia ja Latvia eivät olleet kunnon vastustajia Kanadalle. Sen vuoksi voi vähän antaa anteeksi kanadalaisyleisölle, mutta pettymys tämä tunnelma on silti ollut.

Latvian murskaamisen jälkeen Kanadan pelaajista lähes puolet joutui nälkäisen median tenttiin. Minä valitsin valitettavasti väärän kohteen, sillä Dany Heatleyn kommenteista ei vetävän tarinan aineksiksi ollut. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa tehot 4+3 tehneen hyökkääjän sanoma kiteytetysti oli:

”Tällaista tämä turnauksen aloittaminen on, pelata Latvian ja Slovenian kaltaisia vastustajia vastaan, joista ei tiedä juuri mitään ennakkoon. Tänään taistelu koveni loppua kohti, mutta tiistaina USA:ta vastaan tulee erilainen peli ja siihen pitää valmistautua. Pystymme varmasti parempaan, mutta meillä on kaksi voittoa, se on tärkeintä. ”

Todellinen Kanada on tosiaankin vasta tuloillaan. Tiistaina sen lataus punnitaan. Jokohan paikallinen yleisökin samalla heräisi.

Täällä Mikael Hoikkala, Halifax.

Vähitellen kisarutiinit alkavat tulla tutuksi ja rytmi alkaa löytyä, mutta ensimmäiset puolitoista vuorokautta ovat olleet sen verran sekavaa viilettämistä, että kerään tähän kirjoitukseen nipun hajanaisia huomioita.

* Suomi piti perjantain päivätreeninsä varsin rauhallisissa merkeissä ja kun joukkueen piti sen jälkeen tulla lehdistön jututettavaksi, Leijonien bussi juuttui liikenneruuhkaan ja oli puolisen tuntia myöhässä odotetusta. Sen verran mitä Sheddenin ja Hyvösen haastattelun ohessa kuulin ja mitä muista lehdistä voi lukea, leijonapelaajilla tuntuu olevan päällä terve itseluottamus ei-liian-nöyrällä muttei myöskään liian ylimielisellä asenteella.

* Leijonapelaajia pääsee yllättäen haastattelemaan myös pelipäivän aamuharjoitusten jälkeen. Vain aloittava maalivahti pitää jättää rauhaan. Tänään en vielä kyseisen tilaisuuden antoisuutta kokeillut, mutta arvelen, ettei sieltä turhan paljon saa irti. Kokeillaan silti jonain toisena päivänä.

* Kanadan avauspelissä oli toivottoman paljon tyhjiä istumapaikkoja. Ensimmäisen erän aikana isoimmat metelipiikin saivat aikaan viininpunaisia pelipaitoja kantavat ihmiset ”Latvija!”-huudollaan.

* Pelin jälkeen Kanadan kapteeni Shane Doan oli kliseeautomaatti pahimmasta päästä. Ihan ymmärrettävää sikäli, kun Doania on aiemmin epäilty (todisteiden mukaan aiheettomasti) kanadanranskalaisten julkisesta solvaamisesta ja pohdittu hänen soveltuvuuttaan Team Canadan kapteeniksi.

* Hattutempun tehnyt Dany Heatley oli huipputehokas, mutta eniten silmää miellytti Martin St. Louisin peli. On se pieni, on se taitava.

* Suomalaisille tuttu Tim Thomas aloitti kisat polleasti nollapelillä. Aika paljon onneakin siihen vaadittiin, kun kiekko lirui välillä ties minkälaisista raoista ohi maalin, mutta yhtä kaikki jenkkien puhdas voitto on varoitus Kanadalle heti alkajaisiksi.

* Halifaxin kaupunkikeskus on pienempi kuin olin kuvitellut, mutta paikallisväen palvelualttiudelle ja sympaattisuudelle voi hakea vertauskuvia korkeimman kautta. Esimerkiksi suojatietä ylittäessäni tein omasta mielestäni virheen hypättyäni hieman äkkinäisesti ison pick-up -auton eteen, mutta kuljettaja painoi jarrua, näytti pahoittelevaa ilmettä, avasi vielä ikkunankin ja huusi perääni ”sorry”. Ydinkeskusta on tiivis ja muutamia baarinurkkia lukuun ottamatta varsin rauhallinen paikka myös näin kisa-aikaan. Kanadan pelit arkkivihollista USA:ta sekä huippuäänekkäiden fanien Latviaa vastaan kyllä varmaan pistävät uudenlaisen meiningin päälle.

* Kaupungilla minua on kaulassa roikkuvan MM-kisaläpyskäni vuoksi toistuvasti luultu pelaajaksi! Perin imartelevaa. Siinä pieni vastaisku niille lukijoille, joiden epäilysten mukaan kaikki urheilutoimittajat ovat pöhöttyneitä ja elämäänsä kyllästyneen näköisiä ukkeleita. Toisaalta se on huolestuttavaa asiantuntemattomuutta, jos jonkun mielestä näillä lihaksilla (millä?) voisi pärjätä ammattilaiskaukalossa…

Suomen pelin alkuun on vajaa tunti. Veikkaan, että Saksa on kolmoskorin maista yksi suurimmista yllättäjäkandidaateista, joten Suomi ei pääse helpolla. Matsin jälkeen on verkkolehden puolelle luvassa valmennusjohdon ja pelaajien tunnelmia tuoreeltaan.

Täällä Mikael Hoikkala, Halifax.

Perillä ollaan! Kevät täällä on kuten Suomessakin, ulkokaukaloita ei ole näkynyt, Halifaxin jääkiekkopyhätön Metro Centren näin vasta ohimennen, ja muutenkin kiekkorekvisiitan osuminen silmiin jäi vähiin bussimatkalla lentokentältä hotellille. Bussin kuljettaja tiesi kuitenkin kertoa, että kisatunnelma on alkanut näkyä jo viime päivinä runsaana pelipaitojen esiintymänä katukuvassa ja turismiyrittäjillä panostus jääkiekkomarkkinointiin on kova. Ja kisathan ovat vasta alkamassa.

Suuressa kanadalaisessa päivälehdessä National Postissa MM-kisoja mainostettiin oikein kakkossivulla pienellä puffilla ”the puck drops on the World Hockey Championship tomorrow”, mutta urheiluosion puolella asian saama palstatila oli pieni pettymys. Urheiluosion kolmossivulla oli keskipitkä artikkeli Kanadan joukkueen ennakkotunnelmista tylsästi ilman kuvaa. Juttu on mielenkiintoinen ja se alkaa suomalaisittain mairittelevasti:

If Finland can beat Ryan Getzlaf, Dany Heatley and Rick Nash straight up, so be it. If Team USA has the answer to Jason Spezza, Eric Staal and Martin St. Louis, that’s just the way it goes.
Team Canada head coach Ken Hitchcock said yesterday he is going to throw his firepower out on the Halifax Metro Centre ice and not worry about who occupies the other sweaters.

Eli vastustajalla ei ole väliä, mutta silti kaksi vastustajaa pitää erikseen mainita mahdollisina uhkaajina. Aika mairittelevaa, että Suomea käytetään heti ensimmäisenä esimerkkinä. Sitä suuremmalla syyllä viime kevään hopeamitalimaan on pidettävä puoliaan ja pistettävä kampoihin kaikille vastustajille, myös mahtavalle Kanadalle.

Vaikka eihän Kanadalle pitäisi vaikeita vastuksia ollakaan. Samaisessa artikkelissa mainitut suunnitelmat Kanadan hyökkäysketjuista antavat hurjan kuvan joukkueen tulivoimasta. Ykkönen on ilmeisesti Heatley-Getzlaf-Nash, kakkonen Staal-Spezza-St. Louis, kolmonen Doan-Toews-Kunitz ja nelonen Mayers-Sharp-Chimera.

Kanadalla on siis kaksi timantinkovaa ratkaisijaketjuja, kolmosketjun johtajana Chicago Blackhawksin tärkein yksittäinen pelaaja ja yksi tulevaisuuden suurtähdistä, ja nelosen keskellä erinomainen kahden suunnan hyökkääjä, joka uutteran työnteon ohella teki 36 maalia NHL:n runkosarjassa. Lieneekö näin vahvoja MM-hyökkäyskalustoja nähty sitten Neuvostoliiton.

Puolustus Kanadalla ei ole ihan niin kova, mutta Jay Bouwmeesterin ja Ed Jovanovskin johdolla ei kovin huonoissa käsissäkään olla. Suuri helpotus muille maille, että Dion Phaneuf ei tullut näihin kisoihin kylvämään tuhoa. Pienessä kaukalossa pahaa-aavistamattomille vastustajille olisi voinut käydä huonosti.

Muuten National Postin jääkiekko-osuudessa oli tarjolla jutut Montrealin edellispäivän häviöstä ja Sean Averyn kauden päättymisestä sekä kriittisellä näkemyksellä kirjoitettu tarina siitä, kuinka Brendan Shanahan, 39, alkaa olla valmis eläkkeelle, mutta hänen kolme vuotta nuorempi seurakaverinsa Jaromir Jagr ei. Vähän erilaiset urheilusivut kuin suomalaisissa valtalehdissä, virkistävältä tuntuu ainakin näin alkuun.

Huvittavin huomio lehdestä löytyi kuitenkin Arts & Life -osion etusivulta, jossa kuukauden alkamisen kunniaksi oli merkitty jokin tapahtuma kuun jokaiselle päivälle. Toukokuun 1. päivän kohdalla luki: ”On your commute, just think: If we’d lost the Cold War, today would be holiday.” Miettikääpä sitä siellä kommunistisessa Suomessa, kun vappuvapailtanne palaatte virkeinä töihin!

***

Sananen vielä päivän matkan taittumisesta. Kotiovelta halifaxilaisen hotellin ovelle pääseminen kesti aika tarkalleen 23 tuntia. Ei se onneksi ihan niin pitkältä tuntunut kuin miltä kuulostaa. Lukemista riitti, Atlantin ylityksen aikana sain otettua nokkaunet ja Toronton kentällä pelastus löytyi mukavasta sosiaalisesta ilmapiiristä.

Aluksi masentavalta tuntunut neljän tunnin välilasku kirkastui nimittäin eräässä lentokentän kuppilassa, kun löysin viiden sveitsiläisen kiekkofanin porukan ja jutunjuuren löydyttyä aika alkoi kulua siivillä. Harry, Jan, Hitsch, Marco ja Roman olivat kaikki kokeneita kisakävijöitä ja tarinaa jääkiekosta riitti.

Sveitsin joukkueelta he odottivat sitä perinteistä kahdeksatta sijaa, johon maa on saanut tottua. Matkat, hotellit ja liput heillä olikin varattuna puolivälieriin asti. Tuli puhetta Sveitsin maajoukkuemenestyksestä, Sveitsin liigasta ja sen kehittämistarpeista. Rikkaan pelillisen keskustelun lomassa Harry toi esille painavan huomion kiekkofanimatkailun elämyksellisestä puolesta.

Jääkiekon MM-kisat ovat eri maiden faneille get together, tilaisuus kokoontua yhteen pitämään hauskaa. Kilpakumppanien fanit lyöttäytyvät hallin ulkopuolella yhteen ja pitävät porukalla meteliä. Ei tietokaan jalkapallosta tutusta huliganismista. Aktiivisimmin kanssani rupatellut Harry kertoi, että hän ei ole koskaan MM-reissuillaan törmännyt pahoihin tappeluihin tai mellakoihin. Samanlaista reissua porukka odotti myös tällä kertaa, kun matkakohteena on Quebec.

***

Siinä hieman ensitunnelmia tämän kevään MM-turnauksesta. Pitkän ja uuvuttavan päivän jälkeen kunnon yöunet ovat paikallaan, jotta pääsee huomenna terävänä tutustumaan kisapaikkoihin ja seuraamaan päivän kohokohtaa: kisa-avausta, jossa isäntämaa Kanada on mukana. Hitchcockin supervahvat joukot näyttäkööt tulivoimansa Slovenian kustannuksella

Täällä Mikael Hoikkala, Halifax.

Jatkoajan kisaennakko on ollut jo jonkin aikaa tehtynä, ja nyt on enää alle 12 tuntia lentokoneen lähtöön. Kieltämättä jännittää, kun ikinä ennen en ole MM-kisoissa paikan päällä ollut, ja nyt menen kertarykäyksellä koko kisojen ajaksi kauas toiselle mantereelle. Kanadassa en ole aiemmin käynyt, USA:ssa viimeksi vuonna 1995.

Pitkä matkapäivä on varmasti stressaava, mutta toisaalta sen aikana ehtii haudutella ja hioa juttuideoita näihin kisoihin. Matkaseurana on mm. lehtiä, Jääkiekkokirja ja Antero Raevuoren kirjoittama MM-tietopaketti Pitkä kiekko. Kirja on jo yli kymmenen vuotta vanha, mutta eiväthän historiatiedot ole mihinkään vanhenneet.

Veikkaanpa silti, että kun paikan päälle pääsee, avautuu aivan toisenlainen maailma ja yhtäkkiä mieli pursuaa aivan uusia ideoita, ja monet vanhoista suunnitelmista joutavat romukoppaan. Lähtökohtaisena ajatuksena on tuottaa perinteisessä artikkelimuodossa haastatteluja ja muita taustoittavia kirjoituksia päivittäin, blogiin voi sitten kirjailla kertomuksia erikoisemmista sattumuksista ja tuoda esiin erilaisia poimintoja. Lukijapalaute tällä kanavalla on tervetullutta, samoin kevyt vuoropuhelu.

Nyt pitää vain pakata viimeisetkin matkatavarat kahden ja puolen viikon reissua varten sekä tankata lisää tietoa Kanadasta ja kaikista kisa-asioista. Toivottavasti olen perjantaina aamuyöllä Suomen aikaa syöttänyt tänne jo uuden kirjoituksen, että olen päässyt yhtenä kappaleena ajoissa perille ja keuhkot ovat täynnä Nova Scotian raikasta meri-ilmastoa. Pariisissa tapahtuvan ensimmäisen välilaskun vuoksi matkalaukku jää todennäköisesti matkan varrelle, mutta siihen on varauduttu. Kaikki kiekkotoimittajan tarvitsema tavara kulkee käsimatkatavaroissa ja keväinen kiekkojuhla voi alkaa.

Täältä tullaan, Halifax!

Kuten viikon puolivälissä ennakoin, Suomen kisajoukkueelle voisi olla apuja tarjolla AHL:stä. Ja niin onkin. Rockfordin Petri Kontiola jatkaa pudotuspelien toiselle kierrokselle, mutta Milwaukeen Antti Pihlström, Janne Niskala ja Pekka Rinne sekä Hersheyn Sami Lepistö päättivät pelinsä tämän kauden Calder Cupissa.

Nyt kun maajoukkue sai Niklas Bäckstromin ykkösvahdikseen ja Karri Rämö on kakkosena, Rinteelle ei ole enää niin akuuttia tarvetta. Muulle kolmikolle on. Lepistö teki AHL:n runkosarjassa 55 ottelussa 4+41=45 pistettä ja Niskala 80 ottelussa 19+25=44. Pihlström keräsi 27+18=45, mutta MM-turnauksessa pisteet ovat hänelle sivutuote, kun kolmos-nelosketjun energinen pommikone pääsee vauhtiin.

NHL-vahvistuksista puhutaan aina, AHL-miehistä hädin tuskin mitään. Kummastella täytyy, jos Pihlström, Niskala ja Lepistö eivät terveinä ollessaan mahtuisi kisajoukkueeseen, etenkin kun turnaus pelataan kapeassa kaukalossa.

Pihlströmin kisapaikasta olen aika varma, siitä pitänee huolen Jukka Jalonen. Kaksikolla on hyviä muistoja yhteistyöstä HPK:ssa. Toivottavasti myös Lepistön ja Niskalan suhteen osataan olla hereillä. Viime keväänähän maajoukkueenjohto keksi Ville Koistisen olemassaolon vasta MM-turnauksen välierävaiheessa, vaikka hänen AHL-pelinsä olivat päättyneet jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Koistinen pelasi loistavasti välierän Venäjää vastaan ja kuului finaalissakin Suomen parhaimmistoon. Nyt ei kuitenkaan ehkä kannata laskea sen varaan, että muut pystyvät kylmiltään samaan kuin Koistinen.

Suomi on viimeisen harjoitusottelunsa pelannut (tuli niukka tappio). Nyt on sopiva aika tehdä muutoksia kokoonpanoon, joten odotellaan uutisia maajoukkueen johtoryhmältä. Pohjois-Amerikasta. Ja ehkä Selännekin saa vielä joku päivä päätöksensä tehtyä.

Lienee jo paikallaan aloittaa Jatkoajan tulevien MM-kisajuttujen mainostaminen. Minä lähden nimittäin paikan päälle Kanadaan koko kisojen ajaksi, joten lukemistoa on luvassa reippaasti ja kirjavasti.

Vähitellen alkaa matkakuume nousta. Reissuun lähden vapunpäivän aamuna ja jos lentoliikenne on suotuisa, olen perillä Halifaxissa saman päivän iltana paikallista aikaa. Tasan viikon päästä tuhisen ensimmäisiä uniani sikäläisessä hotellissa, jos vain saan kisatäpinöiltäni nukuttua.

Nyt, viikko ennen turnauksen alkamista, alkavat opiskelut ja muut siviilielämän velvoitteet olla tältä keväältä sen verran hyvin paketissa, että käsi hapuilee vaihdekeppiä jotta voisi heittää kisavaihteen silmään. Kisatietouden ahmiminen lisääntyy päivä päivältä. Luettavaa on tarjolla riittämiin, kun monien pienempien kisamaiden touhujen seuraaminen jää talven aikana harmittavan vähälle. Nyt on aika sivistää itseään isolla kertarykäyksellä. Tämä päivä onkin mennyt enemmän tulosten ja kokoonpanojen tutkimiseen sekä lähteiden kartoittamiseen kuin varsinaiseen lukemiseen. Selaimen kirjanmerkkikokoelma on kasvanut aika reippaasti. Kai se vähitellen alkaa hahmottua, millainen suuri tutkimusmatka tästä on tulossa.

Suomen näkeminen kapeassa kaukalossa paikan päällä herättää jo kutkuttavia odotuksia, mutta kiihkeämmin odotan isäntämaan kisa-avausta. Ei niin väliä, vaikka Kanadalla on vastassa piskuinen kiekkomaa Slovenia. Halifaxilaisilla on talven aikana seurattavanaan vain QMHJL:ää pelaava Mooseheads. Niissäkin peleissä käy runkosarjassa keskimäärin yli 7000 katsojaa, joten ei varmasti ole pelkoa, etteikö kaupunki osaisi virittäytyä kanadalaisen kiekkokulttuurin ja -perinteen velvoittamalla tavalla. Reilun 10 000 ihmisen huutomyrskyä odotellessa.

Jatkoajan MM-kisaennakko julkaistaan ensi tiistaina. Viikonloppuna on pidettävä hihat heilumassa sen eteen.

MM-kisojen alkuun on vielä puolitoista viikkoa, mutta Suomen maajoukkue matkustaa jo nyt keskiviikkona Kanadaan ja kohtaa isäntämaan harjoitusottelussa lauantaina. Atlantin yli matkustavan joukkueen kokoonpano julkistettiin tiistaina. Jokseenkin huolestuneen vastaanoton tämä uutinen on saanut, eikä ihan syyttä. MM-kisatasoa miettien tämän ryhmän iskukyky ei vakuuta. Taas tarvittaisiin valmennusihmettä.

No, joillain muilla menee vielä huonommin. Slovakia on saanut NHL-apuja vain muutaman eivätkä hekään ole nimekkäimmästä päästä. Kieltäytyjien lista sen sijaan on lohduttoman pitkä, kuten tästä uutisesta selviää. Slovakiahan pelaa Suomen kanssa samassa alkulohkossa, joten Leijonilla pitäisi olla aika vahvat eväät selvittää kolme ensimmäistä peliä täydellä pistepotilla.

Eikä nyt Kanadaan lähtevä leijonaryhmä ole aivan lopullinen kisajoukkue. Pohjois-Amerikassa pelaavista suomalaisista muutamien kisaosallistuminen on vielä arvoitus. Juuri kautensa päättäneistä Ville Koistinen liittyy leijonaryhmään viikonloppuna, mutta Teemu Selänne miettii yhä, Petteri Nokelaisen vastaus on jäänyt avoimeksi ja Niklas Bäckström odottaa pelilupaa Minnesotalta. Liikoja ei kannata odotella. Urheilulehti tietää jo kertoa, että Bäckström ei saa seuraltaan pelilupaa ja Nokelaiselle taitaa kutsu käydä Bostonin farmijoukkue Providencen riveihin AHL-mestaruutta jahtaamaan. Selänteen empiminen on sekin hieman ikävä signaali.

Toisaalta AHL:stä voi olla tiedossa vielä yllätysapuja. Esimerkiksi Milwaukee Admiralsista tarjolla olisivat Antti Pihlström, Janne Niskala ja Pekka Rinne. Pihlström ja Niskala olisivat selkeitä vahvistuksia, ja myös Rinne kelpaisi mainiosti varavahdiksi, sillä kapean kaukalon niksien tuntemisella on iso merkitys näissä kisoissa. Milwaukee on tällä hetkellä häviöllä sarjassaan Chicagoa vastaan 1-2, ja jatkoon menijä on selvillä viimeistään ensi tiistaina Suomen aikaa.

Myös Washington Capitalsin ja farmijoukkue Hershey Bearsin välimaastoon pesiytynyt Sami Lepistö saattaa olla tarjolla leijonapuolustukseen. Washingtonin ja Philadelphian välinen sarja ratkeaa tänä yönä, ja Hershey puolestaan on AHL:n pudotuspeleissä Wilkes-Barrea vastaan ratkaisevan tuntuisesti tappiolla voitoin 0-3. Pientä toivoa on myös Petri Kontiolasta, jonka edustama Rockford on tasatilanteessa 1-1 Houstonia vastaan. Tappara-ajoilta jääneestä sentterin leimastaan huolimatta ”Konna” sopeutuu myös laitaan hyvin ja olisi siksi tervetullut vahvistus Leijoniin. Keskushyökkääjiähän Suomen joukkueella on jo yli tarpeen.

Sentterien varaan Suomen osaaminen tällä hetkellä rakentuukin. Olli Jokinen, Mikko Koivu ja Niko Kapanen muodostavat oikein pätevän kolmikon ja nelossentteriksi on tarjolla montakin hyvää ehdokasta, mutta muilla osastoilla on tilaa vahvistuksille vähän liikaakin. Esimerkiksi Kontiolan tulo kakkosketjun laitahyökkääjäksi lisäisi luottamusta ratkaisuvoimaan huomattavasti, ja Niskalan ja Lepistön kaltaisten pakkien saapuminen olisi iso helpotus. Nyt joukkueessa on puolustajia, jotka ovat MM-kisatasolla olleet vaikeuksissa vauhdin kanssa jo isossa kaukalossa, niin miten sitten pienessä askissa pärjäisi yhtään paremmin.

AHL:n pudotuspelien etenemistä voi seurata esimerkiksi täältä. Suomen kisamenestyksen kannalta noilla tuloksilla voi olla yllättävänkin paljon merkitystä. Maajoukkueen oven on edelleen oltava raollaan vahvistuksille, vaikka iso nippu miehiä sinne Kanadaan nyt lähteekin ja jonkun pitää ehkä pettyneenä palata kotiin.